Erestakaasi sähköösesti – Meiltä nyt myös päästöttömät kuljetukset täyssähköllä

Kuljetusliike Erestakaasi on ottanut merkittävän askeleen ilmastovaikutusten minimoimiseksi ja siirtynyt sähköiseen aikakauteen. Kuljetuskaluston sähköistymisen myötä pystymme tarjoamaan korkean laadun kuljetuspalveluita jatkossa myös täysin päästöttömästi, tarjoten asiakkaillemme ympäristöystävällisemmät kuljetusvaihtoehdot. ”Sähköisten pakettiautojen käyttöönotto on merkittävä osa strategiaamme kohti kestävämpää tulevaisuutta,” kertoo toimitusjohtaja Jukka Juurakko. ”Haluamme olla edelläkävijöitä alallamme ja tarjota asiakkaillemme parhaan…

Lue lisää

Kuljetuskustannukset ja polttoaineen hinta

Olemme jo pitkään miettineet, miten hinnoittelumme olisi ajan tasalla muuttuvien kustannusten kanssa. Polttoainekustannus on eniten mietintää aiheuttava, nopeasti muuttuva kuluerä, joka meilläkin on palkkojen jälkeen suurin. Muiden kulujen muutokset ovat vuositasolla jokseenkin ennustettavissa tai pidemmällä aikavälillä tiedossa, polttoaineen hinnan muuttuessa sekä päivä- että viikkotasaolla. Olemme päättäneet liittyä niiden kuljetusliikkeiden joukkoon,…

Lue lisää

Meiltä nyt myös erikoiskuljetusten liikenteenohjaus

Palveluvalikoimamme on täydentynyt kesän aikana erikoiskuljetusten liikenteenohjauksen (EKL) palveluilla. Palvelemme uudella ja nykyaikaisella kalustolla, joka on rekisteröity ammattimaiseen tavaraliikenteeseen ja EKL-katsastettu. EKL-autoja löytyy kaksi kappaletta, kuin myös EKL- ja ammattipätevyyksillä varustettuja kuskeja. Asemapaikat ovat Jukka Seinäjoella ja Topi Turussa, palvelemme joustavasti läpi koko Suomen. EKL-kaluston varustelu: Rekisteröity ammattimaiseen tavaraliikenteeseen ja…

Lue lisää

Erestakaasi uudistuu: kuljetuspalvelut yhä laadukkaammin ja edullisemmin

Perinteikkäänä perheyrityksenä emme jää isojen kilpailijoiden jalkoihin, vaan pyrimme jatkuvaan kehitykseen ja vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin myös digiajassa. Teknologiauudistusten myötä pystymme tarjoamaan kuljetuksia aikaisempaa laadukkaammin, mutta myös edullisemmin hinnoin. Pohjanmaan lisäksi kuljetuksia tehdään muuallekin Suomeen.   Toiminnanohjausjärjestelmän vaihdon myötä Erestakaasi pystyy hoitamaan tehokkaasti koko toimitusketjun aina tilauksesta laskutukseen asti. ”Uudistus on lähtenyt…

Lue lisää

Kuljetuskalusto vahvistui kuorma-autolla

Kalustossamme on tapahtunut pientä muutosta kesän mittaan. Kylmäkontista tehtiin kaupat, ja nykyään kontti matkustaa kalastajan mukana kalastusreissuilla aina Norjassa asti. Kylmäautomme ovat tietysti yhä palveluksessanne lämpötilasäädeltyihin kuljetuksiin sekä tilapäissäilytykseen. Mutta nyt siihen suurempaan uutiseen. Jotkut ehkä ihmettelivätkin salaperäisyyttä Facebook-sivullamme muutama viikko takaperin. Ei turhaan, sillä uusinta kalustovahvistustamme odotettiin hartaasti, ja…

Lue lisää

Erestakaasi mukana Vauhtiajoissa

Olimme mukana Seinäjoen Vauhtiajoissa viime viikonloppuna eli 23.-26.7. Tehtävänämme oli kokata sapuskat LMS Racingin mekaanikoille ja kuskeille. Uusi kylmäkonttimme oli tietysti mukana ja se toimi hyvin pitäen elintarvikkeet oikeassa lämpötilassa. Kannustimme tietysti myös Erestakaasi-logon alla ajavaa Roope Rinne-Laturia. Roope starttasi rata-SM:n V1600-luokassa ollen lauantain kilpailussa neljäs ja sunnuntain kilpailussa kolmas.…

Lue lisää

Uusi toimipiste Seinäjoella

Avasimme toimipisteen Seinäjoelle loppuvuodesta 2014. Tarkempi sijainti on Atrian pääkonttorin kupeessa Itikanmäellä (Itikanmäki 3, Seinäjoki). Uuden toimipisteen myötä olemme yhä paremmin saatavilla myös Seinäjoella ja lähikunnissa, niin pikakuljetustarpeiden kuin vakituisten reittilähtöjenkin kannalta.

Lue lisää

Uutta: Kylmäkontti kuljetuksiin ja vuokrattavaksi

Muokkaus 3.10.2016: Kylmäkontti on myyty, mutta kylmäautomme ovat silti palveluksessanne lämpötilasäädeltyihin kuljetuksiin sekä tilapäissäilytykseen! Olemme hankkineet 850 litran kylmäkontin, jota voi käyttää esimerkiksi säädetyn lämpötilan vaativiin kuljetuksiin. Kontin voi vuokrata myös lisäkylmätilaksi juhliin tai tapahtumiin! Kontti kuljetetaan tarpeen mukaan ympäri Etelä-Pohjanmaan, esimerkiksi Kauhajoki-Seinäjoki-Kurikka-Jalasjärvi-Ilmajoki-Jurva-Teuva-Lapua-Kauhava-Ylistaro… Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Lue lisää